torstai 16. kesäkuuta 2022

KAIPUU KAIVERTAA



Istuvan kaipuu lihasten liikkeeseen, 

suu odottaa jo avautumista


Kaipuu pysäyttää aika,

olla olematta


Kaipuu pysähtyä tekemättömäksi, 

tekeytyä näkymättömäksi

               pitkäksi aikaa


Eikä selittää

                      mitään


Verho on valmiina


Siksi on onnistuminen, 

joka haisee valheelle

Siksi on pilvi taivaalla, 

joka ei oikeastaan voi olla


Mitä kertoo kukka karhulle musertavan 

tassun alla


Kuulisiko ja nauraisiko, 

tietäisi, ettei kertoisi


On meillä vielä suut, jotka ovat liian auki, 

           liikaa kaikkea


Ei toteudu tarkoitus





perjantai 12. marraskuuta 2021

VALOMATKA


Joutsen symbolisoi eri kulttuureissa yleviä asioita. Vanhoissa Suomen uskonnoissa joutsen on pyhä ja tabu.

Muinainen uskomus sen tappamisesta on ollut, että silloin tuhoutuu itsekin, kuten Kalevalan Lemminkäiselle melkein kävi.

Hinduille joutsen on symboli hyvän ja pahan sekä ikuisen ja hetkellisen välillä.

Kansallislintuumme liitetään myös vahvasti oman intuition - salaperäisen sisäisen äänen kuuntelu.

Monissa kulttuureissa joutsen on kulkuväline eri todellisuuksien välillä.


                             XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX


Alussa joutsenparin lempi leiskuu vetten yllä.

Joutsenpienokainen syntyy harmaana kuin ankein marraskuu. 

Uituaan kauniin kesän harmaissa, sen pintasulkien alla alkaa muutosprosessi -  maailmalta piilossa.

Sisäkerroksiin alkaa ilmaantua ruskeita ja vaaleita sävyjä, eikä se itsekään tiedä niistä vielä mitään.

Ne ovat elämän salassa tapahtuvia ihmeitä.

Mitä ihmettä ja miksi salassa?

Se ikäänkuin valmistautuu paljastamaan maailmalle sisällään hitaasti kypsyvän loistonsa, koko kauneutensa ja valonsa.

Tunnistatko missä kohtaa omat lattajalkasi taapertavat?

Uiskenteletko synkissä vesissä ja kaikki ympärilläsi on pelottavaa ja pimeää? Et ehkä halua vielä tiedostaa, että olemme yhtä*yhdessä*ykseydessä kaiken olevaisen kanssa. Niin hyvässä kuin pahassa. 

Ja se tuntuu sinusta naurettavalta ja tyhmältä. Kaikki ok. Sinä olet niin oikeassa ja sinulla on oikeus siihenkin vaiheeseen. Ole rauhassa.

Tai..

Onko muutos siipiesi alla jo alkanut?

Tunnetko itsesi jotenkin muuttuneen ja valmistaudut seuraavaan tasoon? Olet levoton, odotat jotakin?

Olet silti ehkä päällisin puolin se sama epäilevä harmaa, mutta potentiaalistaan tietämätön joutsen, joka tähänkin asti. 

Ei huolta!

Nimittäin!

Kukaan, et sinä itse, eikä mikään voi estää prosessisi kulkua eteenpäin, se on mahdotonta.

Jokainen kulkee valomatkaa omalla tahdillaan, yksi valkoinen sulka kerrallaan. 

Kun aika on kypsä - joutsen on valmis loistamaan. 

Eikä sen väri voi koskaan enää tummua.

Uusi valo on syttynyt maailmaan. 

Se olet sinä!


torstai 23. syyskuuta 2021

WHAT A CRABBY STORY

 







Olipa kerran pieni puhdasvetinen ja niin kaunis metsälampi.

Tuo lampi oli saanut elää omaa elämäänsä rauhassa niin kauan, ettei yksikään lammen asukas enää muistanut muuta kuin ihanaa ja rauhanomaista aikaa.

Jokainen asukas oli tyytyväinen eloonsa ja jokaisella oli lammen hienovaraisessa järjestelmässä oma tärkeä paikkansa. Tuo paikka oli muovautunut aikojen saatossa jokaiselle sopivaksi ja miellyttäväksi. Kukaan ei pahemmin kilpaillut toistensa kanssa, eikä ollut toisilleen kovin ilkeä. Normaalia nahistelua kyllä esiintyi, mutta lampelaisten omatekemät ja kaikkien yhteisesti hyväksymät lait saattoivat riitapukarit aina oikeaan suuntaan.

Voisi jopa sanoa, että tuo sievä pieni metsälampi oli täydellinen idylli asua ja elää.

Eräänä kauniina kesäpäivänä lammen rantaan asteli viheltävä muukalainen. Miehellä oli häkki olallaan ja tämä kierteli hitaasti lammen ympäri partaansa sivellen. Kaikki lampelaiset katselivat tätä miehen pyörimistä uteliaina ja kiinnostuneina. Kukaan ei muistanut nähneensä  ennen moista tepastelijaa. Sellainen oli uutta ja virkistävää niin tasaisessa lampelaisten elämässä.

Lammessa asui sammakkoperheitä ja erilaisten kalojen sukuja. Oli kampeloitten klaania ja lohien, haukien, ankerioiden sukuonkaloita ja luolastoja. Lisäksi oli paljon erilaisia hyönteisiä, matoja, pieniä värikkäitä kaloja, tummia rapuja sekä monenkirjavia lintuja lammen rannoilla pesimässä.

Kaikki ne säikähtivät, kun muukalainen yhtäkkiä heitti häkkinsä räsähtäen kauas veteen. Monet huolestuivat ja kyselivät, mitä tämä merkitsee ja onko oudolla ilmestyksellä oikeutta tulla  näin häiritsemään.

Lammen kuningas oli vanha ja raihnainen, mutta hyvin viisas rapu. Kuningas ja hänen alamaisensa pitivät hätäkokouksen ja monet olivat peloissaan tapahtumasta.

He päättivät yhteistuumin kuitenkin antaa miehelle mahdollisuuden todistaa ystävällistä luonnettaan ja hyvää sydäntään ja jäivät luottavaisin mielin odottamaan miten mies kunnostautuisi toimissaan.

Häkki syvällä pohjassa houkutti rapuja ja kaloja luokseen. Kun yksi rapu meni sisään, tämä ei enää osannutkaan tulla pois ja kutsui toista avukseen. Näin yksi toisensa jälkeen ravut ryömivät sinne peräkanaa toistensa houkuttelemina. Kuningas näki tämän kaiken ja ymmärsi viisaudessaan, että häkki oli ansa ja että mies oli ilkeä ja pahantahtoinen. Kuningas valisti kansaansa minkä ehti, mutta osa asukkaista oli hyvin kokeilunhaluista ja uusi kiiltävä kapistus oli puoleensavetävä.

Moni rapu kipitti uteliaisuudesta tuohon ihmeellliseen laitteeseen ja heilutti sinne päästyään innoissaan saksiaan. Se oli kuin uudenlaista ja rohkeaa urheilua. Lampi oli aina ollut pieni ja jotkut olivat kyllästyneitä sen pieniin piireihin. Jotkut halusivat matkustaa ja nähdä maailmaa, vaikka sitten häkissä.

Eräänä päivänä miekkonen tuli taas vihellellen rantaan ja veti häkin ylös vedestä. Siellä oli sikinsokin monenlaisia kaloja ja monta monituista rapua. Häkin sisällön mies kaatoi isoon ämpäriin ja siellä olijat tunsivat olonsa hyvin tukalaksi. Lammessa kukaan ei ollut joutunut olemaan lomittain ja päällekkäin toistensa kanssa, vaan jokaisella oli oma yksilöllinen tilansa ja vapautensa. Nyt sitä ei enää ollut. Oli liian myöhäistä katua tekojaan.

Ravut sättivät toisiaan ja alkoivat tapella ja heilutella vihaisesti saksiaan. Se sai tukalassa ämpärissä aikaan rumaa jälkeä. Väsyneinä ja haavoittuneina ne lopettivat sen silminnähden hyödyttömänä ja voimia vievänä.

Hiukan häveten kärsimätöntä käytöstään, ne alkoivat pikkuhiljaa miettiä yhdessä, mihin niitä vietäisiin ja minkälainen maailma ämpärin ulkopuolella odottaisi.

Kuningas oli hätäpäissään tarttunut miekkosta jalasta kiinni ja matkusti tämän tietämättä samaan paikkaan kuin muut tuossa ahtaassa, mutta hölskyvässä astiassa.

Mies käveli pitkän tovin ja tuli sitten eriskummallisen luolaston eteen, josta avautui jonkinlainen uloke ja tämä meni pimeään luolaan sisään. Kuninkaalla meni hetki tai kaksi, ennen kuin sen ravunsilmät tottuivat hämärään ja se alkoi nähdä paremmin. Se mietti ja pohdiskeli, mitä mies hänen sukulaisilleen tekisi. Olivathan ne kyllä aika tomppeleita, kun eivät varoituksista huolimatta olleet uskoneet häntä. Kuningas mietti kuitenkin itsekseen, että tekisi parhaansa kaikkien pelastamiseksi lampeen takaisin.

Kaikkien elämä on yhtä tärkeää - sen se oli aina tiennyt viisaudessaan.

Kuningas oli nyt päästänyt lahkeesta irti ja katseli miehen toimia salaa alhaalta lattianrajasta käsin.

Tämä vihelteli edelleen ja laittoi vettä isoon pyöreään ja kumisevaan astiaan. Se näytti kuninkaasta isolta lumpeenlehdeltä, paitsi, ettei lehti taipuillut, eikä ollut luonnon omaa ainetta.

Astian alle mies laittoi tulen. Kuningas säikähti ja melkein pyörtyi, sillä tämä kaikki oli hänelle kovin uutta teknologiaa, eikä hän ymmärtänyt sitä lainkaan. Kuninkaan sivistyneeseen mieleen ei edes juolahtanut, että hänen ystävänsä ja sukulaisensa saattaisivat olla hengenvaarassa.

Jotakin kummallista mies kyllä aikoi, siitä hän oli varma.

Hämmästys muuttui pikkuhiljaa pelonsekaiseksi kauhuksi, kun mies yksi kerrallaan nosteli ravut, hänen ystävänsä, veteen. Miehen suusta kuului vihellysten lomassa ääni: ” Uikaa nyt vielä hetki onnellisina.” Miehen lähdettyä, kuningas kiiruhti veden ääreen.

Kaikki hämmästyivät kuninkaan nähdessään ja kuinka tämä viittoili ja huusi heitä tulemaan pois vedestä. Kuningas näki kuinka ravut uivat hyvin rentoina ja nauttivat olostaan. Ne sanoivat: ” Tule sinäkin, tämä on niin erilaista kuin lammen vesi ja varmasti terveellistä, kun on niin lämmintäkin. Vesi on yhtä ihanaa kuin kuumimpana kesäpäivänä.”

Kuningas näki pelästyneenä, että hänen rakkaat alamaisensa alkoivat muuttua punaisiksi. Se huusi niille hyppien ylös alas kiivaasti saksiaan huitoen, että niiden pitäisi lopettaa tuo pulikointi heti ja, että vesi oli selvästi niille myrkyllistä ja vahingoksi.

Muut ravut nauroivat ja pilailivat kuninkaan kustannuksella jatkaen laiskaa kelluntaansa.

Niiden mielestä kuningas oli nyt selvästi sekaisin. Ne sanoivat, että oli niin kovin lämmin ja hyvä olo ja, etteivät ne ikinä olleet tunteneet samanlaista rauhan tunnetta kuin tuossa ihmeellisessä vedessä. Jotkut kutsuivat sitä jopa taikavedeksi, niin mahtava sen vaikutus oli.

Sitten vesi alkoi pulppuilla ja räiskyä. Jotain tapahtui - kaikki uiskentelijat lopettivat puheenpärinänsä ja uintiliikkeensä samaan aikaan.

Jonkun suu jäi hymyillen auki vielä viimeisien vesikehujen aikaan. Kuningas näki, etteivät ne päässeet enää pois, eikä niille voinut enää puhua. Ne olivat nyt liikkumattomia ja kaikki kirkkaan punaisia. Mitään ei ollut enää tehtävissä.

Kuningas ryömi itkien lampeaan kohden. Se kärsi kovasti, ettei ollut voinut pelastaa sukulaisiaan ja ystäviään tuolta vaaralliselta vedeltä, joka muutti kaikki niin hitaasti ja huomaamatta aivan punaisiksi ja liikkumattomiksi.

Lampeen päästyään kuningas tunsi velvollisuudekseen perustaa koulun, jossa jaetaan tietoa kaikille kansalaisille myrkyllisestä vedestä ja vaarallisesta häkistä, jota viheltävä mies heittelee heidän asuinpaikkaansa. Monta monituista aikaa kului lampelaisten elämässä rauhaisasti, kaikki uskoivat kuningasta, sillä tapahtuma oli pitkään yhteisissä muistoissa ja monessa suvussa oli surtu pitkään ja hartaasti väärään veteen menijöitä. Tuolloin mies ei saanut häkkiinsä kuin joskus harvoin jonkun onnettoman eksyneen.

Sitten eräänä päivänä joku neropatti keksi kyseenalaistaa kuninkaan viisaat opetukset. Kukaan ei sen jälkeen enää ollut varma, oliko tarina totta vai tarua. Monet alkoivat pitää sitä liian uskomattomana ja luonnon lakien vastaisena hölynpölynä. Jotkut olivat jopa sitä mieltä, että vanha kuningas oli valehdellut kaiken aikaa, koska ei halunnut kenenkään tietävän mitään maailmasta rauhallisen ja kauniin kotilammen ulkopuolella. Vanhaa kuningasta alettiin pitää itsekkäänä itsevaltiaana ja jotkut jopa uhkasivat tätä vankilalla ja sen suu tukittiin päivisin yleisillä paikoilla uidessaan aina pahanmakuisella merilevällä, ettei se enää puhuisi väärästä vedestä.

Vanha kuningas oli onneton ja sen sydän oli pakahtumaisillaan huolesta valtakuntansa puolesta.

Se jatkoi kuitenkin vielä salaa totuuden välittämistä niille vähäisille häntä uskoville joukoille ja kertoi, että jos vesi tuntuu oudolta, luonnottomalta, on se silloin luonnotonta, eikä siihen saa koskea. Pienikin määrä voi olla myrkyllistä, parempi olla varovainen. Yhdessä muiden ystäviensä kanssa se toivoi, että edes jotkut, tai edes yksi ymmärtäisi nousta nopeasti pois vedestä sinne jouduttuaan. Se muisti itse kuinka houkuttelevaa tuo väärä vesi oli ollut ja toivoi paljon voimia sen vaikutuspiiriin joutuville.

Alkumenestyksen jälkeen miekkonen oli ihmetellyt, miksei enää saanutkaan yhtä hyvää saalista häkillään ja alkoi kehitellä rapuja ja kaloja houkuttelevia ja koukuttavia ainesosia. Se yhdisteli kokeisiinsa jopa rapujen omia jäännöksiä, kun tiesi, että ravut saattoivat joskus olla kannibaaleja  nälissään.

Heitellessään testipaloja, mies seurasi tilannetta ja kirjoitti paljon muistiinpanoja. Mitä aggressiivisemmin kalat ja ravut taistelivat makupaloista, sitä iloisemmin hänen viheltelynsä raikasi lammen yllä.

Kun vedessä alkoi kuhina ja pärske yltyä, tiesi mies onnistuneensa ja niinpä seuraavaan häkkiin tuli paljon tuon onnistuneen kokeen ainesosia.

Ravut olivat pikkuhiljaa tottuneet miehen heittelemiin maistiaisiin niin paljon, että ne odottivat joka päivä veden alla kello seitsemän, että kohta tuo maistuva ohjelmanumero alkaa ja ne aukaisivat suunsa jo valmiiksi vastaanottamaan kaiken, mitä pinnan alle tippuu. Ne alkoivat pitää miestä hyväntekijänään ja olivat aina iloisia nähdessään tämän varjon pinnan läpi. Se oli varma merkki ylimääräisistä ja helpoista herkuista, joista monikaan ei halunnut jäädä paitsi.

”Ei siellä muualla niin kovin vaarallista voi olla, hyväntekijäkin on niin antelias ja kiltti,” lammen monet asukkaat miettivät ja nyökyttelijöiden kuoro kasvoi päivä päivältä isommaksi.

Niin alkoivat ravut viipottaa taas sankoin joukoin uteliaisuudesta outoon laitteeseen, vilkuttaen komeilla saksillaan iloisesti ulkopuolelle jääneille, eikä niitä ollut enää kuningas tai kukaan muukaan pelastamassa.

                                           The crappy end


tiistai 17. elokuuta 2021

RAPATESSA ROISKUU

 


Mietin, mitä minun pitäisi. Pitäisikö mitään.
Eihän muutkaan juuri mitään. Jotain vaan, aika vähän.
Jotkut vähän enemmän.


Pitäis varmaan olla ihan tyytyvänen, kun oikein puolesta päätetään,
nähdään kovasti vaivaa, paljon neuvotaan, suositetaan ja sillai hellästi pakotetaan.

Joku tietää kyllä paremmin.


Onhan se niin helppoa. Vaivatonta. Sitä just.
Ei turhaa pohdintaa, omantunnon viilauksia, ei taaksepäin vilkuilua.


Joku tietää varmasti aina paljon paremmin.


Mutta siellä takanapäin, ihan vähän aikaa sitten juuri painotettiin 
omaa arviointikykyä, omaa ajattelua, omaa tiedonhankintaa eri lähteistä.

Muistan kuulleeni nuoruudessa usein:

"ÄLÄ USKO SUORAAN MITÄÄN, 
 EPÄILE KAIKKEA, OTA SELVÄÄ, VERTAILE TIETOA,
 MIETI  JA TEE OMAT JOHTOPÄÄTÖKSESI. 
TYHMÄHÄN SE ON, JOKA KAIKEN USKOO.
ÄLÄ NIELE MITÄÄN PUREKSIMATTA!"


Noin sen muistan, vielä selvästi nyt - kohta ehkä enää hämärästi.


Milloin tuo totuus muutettiin? Oliko se siis valhe koko ajan?
Olivatko nuo usein kuullut neuvot täyttä puppua?


Ei siis ole hyväksi olla enää itsenäisesti ajatteleva, harkitseva, 
historian viisauksia tutkiva, ihmiskunnan virheistä oppiva,
omasta kohtalostaan päättävä homo sapiens - viisas ihminen.


Joku muu on siis viisaudet ja totuudet uudelleen määritellyt 
sekä ne miettinyt ja pureksinut minun puolestani. 


Minun parhaakseni?


"Rapatessa roiskuu", sanoi joku somessa, kun kuuli ihmisen vammautuneen 
erittäin hyvin mietityn ja hyvinkin tutkitun kokeen jälkeen.
Sen piti olla jonkun parhaaksi, muttei ollutkaan juuri hänen.
Kenen ja milloin sitten?


MINÄ EN HALUA OLLA TUO RAPA, JOKA ROISKUU!
                                                                       

Kuka se on, joka päättää, että ihmiset ovat rapaa, joka roiskuu
seinille ja saa sitten valua alas ihan itsekseen, kenenkään välittämättä?
Monet pistävät aurinkolasit silmille ja katselevat toisaalle. 
Kaikki haluavat kuulua siihen joukkoon, joka saa jatkaa
elämää uudestaan ja niin normaalisti.


Jokainen haluaa kävellä huomisen auringonnousuun terveenä omilla jaloillaan.
Jokainen meistä, joka vielä huomenna kävelee siihen aamuun, voi miettiä, 
että kävelemme ylitse niiden tuhansien ja tuhansien seinille roiskittujen rapojen, 
joita ennen ihmisiksi kutsuttiin - nyt vain oheisvahingoiksi.



                                                          




torstai 11. helmikuuta 2021

TAIKURI


Sinä sait minut näkymättömäksi

Taikuri - se sinä olit


Niin hyvä taikuri 

etten enää välittänyt 

olinko olemassa


Nainen oli sinulle kirosana

vahvuus myrkkyä


Minä en halunnut olla kirosana

mutta avullasi kirosin ja myrkytin itseni


ja katosin

liian monen ikuisuuden ajaksi


Nykyään

edes painajaiseni eivät halua sinua unen

laatua pilaamaan








VALO SANOO

 

8 ruuhkassa

ratikkapysäkillä

pakokaasujen ja autojonojen keskellä

vastapäisen toimistotalon  lasiseinä alkaa liekehtiä


Ystäväni aamuaurinko saapuu

se taivuttaa itseään nöyränä monen mutkan takaa

ja sanoo


"Ei se, minkä tai kenen kautta

eikä edes se, minkä värisenä tai vahvuisena minut näet

vaan se,

että tunnistat, luotat - olen aina olemassa"








torstai 21. maaliskuuta 2019

KYLMÄ TOTUUS

Totuus hiljaisuudessa
antaako antaa anteeksi
valaiseeko tyhjyydet
täyttääkö ne valolla


Kokea itseni ilman ajatusten väriä
pakkasaamun kylmänä ja terävänä
luonnon huurujen huumaamana
jäätyneenä aitoon muotoon


Anna minulle minut sydämeni sisällä
anna salattu avain sieluni syväjäähän
joka on totta aina ja ikuisesti


Hiljaisuus ajatusten kovan äänen
ei saavu sellaisena kuin haluaisin
Miten saisin hiljaisuuden pauhaamaan
hyvällä tavalla


Haluan unohtaa kaiken ja vielä lisää
missä seisoin ja mitä otin mukaani
jokaisella henkäyksellä ja askeleella

Saada kirkkaus takaisin
jäänläpikuultavan hetken







maanantai 8. lokakuuta 2018

VIE SYDÄMESI JOENRANTAAN

Vie sydämesi joenrantaan
Anna sen katsoa kuvaansa kauan,
niin kauan, että se näkee haavansa hyvin
Anna sen huuhtoa ne kiitollisuudella vedelle vietäväksi

Vie sydämesi vuoren huipulle
Anna sen kokea oma pienuutensa
ja silti oppia haltioitumaan kaikkeuden  kauneudesta
Anna sen jättää vuorelle maailman rumuus

Vie sydämesi merenpohjaan
Anna sen pudota omalla painollaan
ja aavistaa oma arvonsa
Anna sen haudata pelkonsa syvälle ja antaa anteeksi

Vie sydämesi köyhistä köyhimpään taloon
Anna sen sykkiä myötätuntoa kaikkea kohtaan
Anna sen tuntea yhteys kaikkiin ihmisiin ja pienimpään lattialla juoksevaan torakkaan
Anna sen tuntea kuinka katkeruus haihtuu

Vie sydämesi  korkealle maailman tuuleen
Anna sen aistia sen määrätietoiset mutta yllättävät liikkeet
Anna sen luottaa tuulen tahtoon
Anna sen olla vapaa

Kutsu sydämesi takaisin tyhjänä
Anna sen täyttyä
rakkauden ihmetyksestä joka päivä, 
yhä uudelleen
Anna sen rakastaa sinua



tiistai 6. helmikuuta 2018

Tie

  

                                           

                       Minä tiellä
                       Tie minussa
                       Tietämättäni sillä oikealla,
                       Sydämeni tiellä

                           







lauantai 12. elokuuta 2017

IKÄVÄ ISÄÄ



Minulla on ikävä Sinua isä.
Minulla on ikävä jotain sellaista, mitä minulla ei ole koskaan ollutkaan.

Onko tämä sellainen hidastuva, pysähtyvä
elämänhetki, jolloin kaikki mennyt muuttuu merkityksettömäksi?
Vanhat kaunat, katkeruudet, vihaiset sanat lentävät suoraan sairaalan ikkunasta ulos?

En tunne katkeruutta tai muutakaan tunnetta, kun katson Sinua kaikkien letkujesi takana.

Oikeastaan en edes tunne Sinua ollenkaan.

Näen katseessasi avuttomuutta ja pelkoa elämän muuttumisen edessä.

Onko tämä sellainen hetki, että lakkaan miettimästä, millainen Sinun olisi pitänyt olla, että olisin voinut katsoa Sinua ylöspäin, arvostaa, olla sinusta ylpeä?

Katsot minua sairailla, väsyneillä silmilläsi, enkä voi olla ajattelematta - mikä minä olen Sinua ja sinun elämäntapaasi arvostelemaan?
Mikä minä olen Sinulta mitään odottamaan?
Miksi minä olisin edes katkera jostain, mitä et koskaan olisi voinut minulle ollakaan?
Ovatko kaikki nuo ajatukset vain omia täyttymättömiä odotuksiani siitä, miten kaiken olisi pitänyt mennä?

Jospa niiden ei kuulunutkaan täyttyä ja oletkin juuri sellainen kuin Sinun kuuluukin?

Onko tämä ikävä pienen lapsen rakkaudennälkää, joka heräsi tällä vihoviimeisellä hetkellä täysin hereille ja haluaa vihdoinkin tulla kylläiseksi?
Sitä ruokaa et juurikaan jakanut, enkä nyt osaa päättää, onko se velka vai lahja.
Lahjaosastolle en Sinua osaa vielä täysin sijoittaa, vaikka näenkin sen kaukana ovet kutsuvasti auki.

Onko ikävä, tuo ahdistava ikävä vain surua tunteistani, joista jäin paitsi ja joita olisin halunnut tuntea.
Olenko siis itsekäs ja halusinkin vain jotain itselleni muiden, sinun avulla?

Olemmeko kaikki itsekkäitä ja haluamme tuntea itsemme rakastetuiksi emmekä niinkään rakastaa tai hyväksyä elämää, ihmisiä sellaisenaan?
Olemmeko unohtaneet katsoa katkeruuden läpi?
Miksi se on olemassa?
Mitä se tarjoilee?

Miksi hulttio, alkoholisti, rikollinen  tai vain etäinen kuten sinä, olisi sen huonompi opettaja kuin ns.kunnollinen, rakastava vanhempi?
Opit vain ovat hyvin erilaisia.
Päätämme itse, onko joku asia tai ihminen velka vai lahja ja  miten otamme sen vastaan.
Oivaltamiseen voi vain valitettavasti kulua koko elämänaika eikä sekään välttämättä riitä.

Katson kärsiviä kasvojasi ja mietin, olisinko minä voinut parantaa välejämme.

Lapsena en osannut - oli vain tyhjyys, välinpitämättömyys, puhumattomuus.
Nuorena en halunnut - oli vain häpeä, katkeruus, vastenmielisyys.
Aikuisena en jaksanut - olin täynnä oman elämäni draamaa, enkä uskonut muutokseen.
Halusin vain unohtaa Sinut ja sinun elämäsi.
Minulla oli oma elämä. Erillään Sinusta.

Nyt kun olet kuolemaisillasi, tunnen vain elämän kevyen tuulen, joka leijailee ympärilläsi ehkä vielä viikon tai muutaman kuukauden.
Se on kirkas, puhdas, yksinkertainen ja niin kaunis.
Se kuiskailee lähelläsi hyvin selvin sanoin - Sinun elämäsi oli nyt tässä tällä kertaa ja kaikki on ihan hyvin.
Vaatimukset, halut, tarpeet tuntuvat enää kovin toisarvoisilta ja etäisiltä normaalin elämän asioilta.

Vuosien varrella on minulle valjennut jotain ja myös osaksi Sinun ansiostasi, isä. Kiitos siitä.

Elämässä  rakastetuksi tuleminen ei olekaan kovin tärkeää.
Tärkeintä on itse oppia rakastamaan ehdoitta, ketään syyllistämättä, mitään vaatimatta.

Jään vielä harjoittelemaan tänne hetkeksi tai niin kauan kuin oma tuuleni minua kannattelee.

Kasvosi kertovat suuresta ikävästä - ikävästäsi jonnekin, jota et koskaan uskonut olevan olemassakaan.

Kohta kaikki valkenee.
Ja iloitsen täydestä sydämestä kanssasi.





Lainauksia ikävästä

Onko sulla joskus ikävä ollut,
jotain, jota ei ehkä olekaan

Onko sulla koskaan ikävä tullut,
vaikket tiedä, mitä ehkä kaipaatkaan

Minulla on ikävä,
minulla on suunnaton ikävä

Niinkuin pieni satu, johon lapsena
uskoit, menettänyt hohteen on kokonaan

Tai niinkuin kaunis maisema,
jota ei koskaan ole edes ollut olemassakaan

Ootko omaa elämääsi ikävöinyt,
joka ohi kulkee ettet huomaakaan

Päiviä lyhyitä tai pitkiä,
joista et koskaan saanut otettakaan

Minulla on suunnaton ikävä sinne,
mistä en koskaan ole kuullutkaan

Tunsitko sä joskus sen tulisen hetken,
ja sanoit nyt aloitetaan uudestaan

Huomasitko sitten sen elämäsi hetken
jo kohta menneen menojaan

Sinulla on suunnaton ikävä sinne,
mistä et koskaan ole kuullutkaan

Sinä olet jo kauan kaivannut minua,
minua ei varmasti olekaan

Sinulla on ikävä
sinulla on suunnaton ikävä

(Pave Maijanen, ikävä)